Biografia

Micke Björklöf & Blue Strip on:

Micke Björklöf: Laulu, huuliharppu, kitara
Lefty Leppänen: Kitarat, laulu
Teemu Vuorela: Rummut
Seppo Nuolikoski: Basso, laulu
Timo Roiko-Jokela: Perkussiot, MalletKAT

 

Twentyfive Live At Blues Baltica, Saksassa taltioitu livetupla

Suosittu pitkän linjan bluesyhtye MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP julkaisi 25-vuotisen kiertueuransa kunniaksi uransa ensimmäisen livealbuminsa. Saksan Eutinin Blues Baltica festivaaleilla taltioitu konsertti julkaistiin tupla-albumina Suomen lisäksi myös Euroopassa, minkä kunniaksi yhtye aloittaa Keski-Euroopan kiertueen Saksasta. Blue Strip esiintyy Saksan lisäksi myös Puolassa, Itävallassa ja Tsekin tasavallassa kaikkiaan 17 keikan verran huhti-kesäkuussa. Suomessa yhtye keikkailee tiiviimmin syksyllä.

Peräti 21 kappaletta sisältävä livelevy on äänitetty viime vuonna Saksassa Blues Baltica -festivaalilla, jossa yhtye esiintyi osana edellisen levynsä Ain’t Bad Yet – 25 Live -kiertuetta. Twentyfive Live at Blues Baltica edustaa 25 vuoden työrupeamaa ja sisältää tämän ajan suositummat kappaleet sekä ehdottomat keikkasuosikit. Micke odottaa jo kiertueen alkua: ”Mukavaa päästä taas tien päälle keikkatauon jälkeen, tätä on jo odotettu. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen rundi, koska lähestulkoon kaikki keikkapaikatkin ovat meille uusia. Muutenkin fiilikset ovat korkealla nyt, kun saimme vihdoin yleisölle kuunteluun uuden live-levymme. Aina yhtä jännittävää kuulla mitä yleisö on levystämme mieltä.”

Blue Strip on keikkaillut Suomen lisäksi ahkerasti ulkomailla, aina Huippuvuorilla, Pohjois-Norjassa ja Japanissa saakka sekä Keski-Euroopassa, muualla Pohjoismaissa ja Ranskassa. Huippuvuorilla he esiintyivät maailman pohjoisimmalla blues-festivaalilla lokakuussa 2016.

 

Yhtyeen kuudes studio albumi Ain´t Bad Yet, tuottaja 10-kertainen Grammyvoittaja John Porter

Micke Bjorklof & Blue Stripin kuudes studioalbumi Ain’t Bad Yet julkaistiin 27.3.2015. Levyn on tuottanut kymmenkertainen Grammy-voittaja John Porter ja se äänitettiin Rockfield Studioilla Walesissa.Edellinen levy After The Flood julkaistiin syksyllä 2013 kaikkiaan 25 eri maassa ja se ylsi muun muassa UK:n
IBBA-listan sijalle 11. Albumi äänitettiin New Orleansissa Piety Street Studiolla ja sen tuotti ansioitunut amerikkalainen Mark Bingham. Levytyssession jälkeen Bingham ehdottikin John Porterille bändin seuraavan albumin tuottamista. Porter on aiemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa B.B. Kingin, Santanan ja Ozzy Osbournen kanssa.“Yhtyeen tasosta kertoo paljon se, että uuden, Englannin legendaarisella Rockfield-studiolla äänitetyn levyn tuotti itse John Porter. Micke Björklöf vie sinisen saran kyntäjineen suomalaista bluesrockia eteenpäin olemalla yksi kiinnostavimmista ja kansainvälisimmistä bändeistämme.” summaa Bluesministeri Esa
Kuloniemi. Myös Porter ylistää tätä suomalaista yhtyettä kansainvälisessä bluesrock-maailmassa, ja kuvailee heitä “taitaviksi ja omistautuneiksi” muusikoiksi. “Poronlihaa ja raakaa kalaa – olisi joskus mielenkiintoista kuulla heidän laulavan omalla äidinkielellään, suomen kielellä!” hän lisää. Myös yhtye itse on Porterin kanssa tekemäänsä kansainväliseen yhteistyöhön erittäin tyytyväinen. ”Tämä aiemmin lähes tavoittamattomalta tuntunut yhteistyömahdollisuus on yksi urani ehdottomista kohokohdista. Työskentely Porterin kanssa oli erittäin hedelmällistä. Mielestäni meillä on käsissä yhtyeen ehdottomasti paras albumikokonaisuus tähän mennessä.” Björklöf kertoo.

 

band

Micke Björklöf & Blue Strip julkaisee kuuden vuoden levytystauon jälkeen uutta musiikkia. Skandinaviassa 16. elokuuta julkaistava levy on järjestyksessä yhtyeen viides ja samalla yli 20-vuotisen uran ensimmäinen kansainvälinen julkaisu.

 

”After The Flood”, New Orleansin sessiot

Viime lokakuussa bändi toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja matkusti Yhdysvaltoihin, New Orleansiin tekemään uutta levyä. Levy äänitettiin maineikkaalla Piety Street Studiolla jonka asiakaslista on pitkä ja vaikuttava. Tuottajana sessioissa toimi amerikkalainen Mark Bingham joka tunnetaan yhteistyöstään mm. Dr Johnin, Hugh Laurien, John Mooneyn , Elvis Costellon, Allen Toussaintin, John Scofieldin, R.E.M, Nevillen klaanin kanssa. 12 originaali sävellystä sisältävä ”After The Flood” on monipuolista, groovya, rock vaikutteista bluesia jota on höystetty fonkyillä New Orleansin rytmeillä ja soulilla. Sovituksiin ja soundimaailmaan on haettu lisää rouheutta ja kitaran rooli on tällä levyllä aiempaa vahvempi. Crescent Citystä tuleva musiikki on aina ollut suuri vaikuttaja sekä inspiraation lähde bändille ja se kuuluu vahvasti tällä levyllä. Tämä on kunnianhimoisin albumi kokonaisuus sekä erittäin tärkeä merkkipaalu Micke Björklöf & Blue Stripin pitkällä uralla.

 

[wowslider id="2"]

 

Keskieurooppalainen Music Avenue – yhtiö julkaisi uuden “After The Flood” nimeä kantavan albumin Blues Boulevard levymerkillään kaikkiaan 25:ssä eri maassa. Euroopan lisäksi julkaisuohjelmaan kuuluvat Yhdysvallat, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti sekä Japani. Julkaisun myötä yhtyeen nimeen tehdään käytännön syistä kansainvälisillä markkinoilla pieni kosmeettinen muutos kun ö:n pisteet pudotetaan pois. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu ”Water from your shoe” on juuri lähtenyt radiolevitykseen.

Yhtyeen Piety Street sessioista on myös tekeillä myöhemmin julkaistava lyhytdokumenttielokuva jonka on kuvannut ja ohjannut palkittu, Bury The Hatchet elokuvastaan tunnettu New Orleansilainen dokumentaristi Aaron Walker. Hän on aiemmin ohjannut dokumentteja ja musiikkivideoita mm. Marianne Faithfullille, Pearl Jamille, Eden Brentille, John Scofieldille.

Tuottaja Mark Bingham

”Ennenkuin otan vastaan tuottajan pestin haluan aina varmistaa aina että bändi todellakin osaa soittaa livenä. Tsekkasin keikkavideoita, edellisiä levyjä ja uusia biisidemoja ja totesin heidän olevan erittäin taitava ryhmä. bingham1Mitä enemmän kuulin sitä vaikuttuneempi olin bändin tasosta. He ovat kovan luokan muusikoita, aivan samaa tasoa kuin Memphisistä tai New Orleansista tulevat soittajat. Bändillä on selkeästi oma, tunnistettava soundi mikä on aina vahvuus. Olin myöskin erittäin vaikuttunut bändin biisimateriaalista, joten loppujen lopuksi päätös ottaa tuottajan pesti vastaan oli helppo”, sanoo tuottaja Mark Bingham.

 

Historia

Bändin johtohahmo, laulaja Micke Björklöf perusti BlueStrip -yhtyeen 1990-luvun alussa basisti/lauluntekijä Seppo Nuolikosken kanssa. Alkuaikoina bändin ohjelmisto koostui lähinnä rock- ja blues covereista. Nykyään tuotanto on omaa ja tyylilajiksi on vakiintunut blues & roots -musiikki. Bändi on toiminut nykyisessä kokoonpanossaan yli viisitoista vuotta ja se on yksi suosituimmista livebändeistä omassa genressään.

Blue Stripin energinen ja positiivinen lavaesiintyminen on tuonut yhtyeelle laajan ja uskollisen kuulijakunnan. Satojen klubi-keikkojen ohella tämä ahkera keikkabändi on esiintynyt kaikilla merkittävillä suomalaisilla jazz/blues -festivaaleilla, mm. Puistoblues, Pori Jazz, Rauma Blues ja Imatra Big Band Festival. Micke Björklöf on kokoonpanoineen esiintynyt yli kymmenessä eri maassa mm. Japanissa, Ranskassa, Saksassa, Norjan Huippuvuorilla, Ruotsissa, Virossa ja Unkarissa jne.

Blue Strip on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt luomaan persoonallista ja mielenkiintoista musiikkia. Valtaosasta kappaleita vastaa ilmiömäinen kitaristi/laulaja Ville ”Lefty” Leppänen, jota pidetään yhtenä Euroopan parhaista slidekitaran soittajista. Hänen sielukas ja idearikas soittonsa on muodostunut yhdeksi Blue Stripin tavaramerkeistä. Bändin ainutlaatuisuutta ilmentää malletvirtuoosi Timo Roiko-Jokelan käsittelemä MalletKAT, joka on livekeikoilla korvannut aiemmin käytetyn vibrafonin. Rumpali Teemu Vuorelan ja perkussionisti Roiko-Jokelan kekseliäs vuoropuhelu ja rohkea rytmi-iloittelu luo biiseihin tässä genressä harvinaista draamallista ulottuvuutta ja mielekkyyttä.

Bändin “Three times seven is..” albumi valittiin vuoden 2002 kotimaiseksi blues-levyksi Radio Suomen Bluesministeri-ohjelman vuosiäänestyksessä. Levy sai runsaasti positiivista huomiota sekä kotimaisessa että kansainvälisessä mediassa. Levyltä lohkaistu single”Ray Needs A Mojo Hand ” voitti Amsterdamissa järjestetyn Song Expo2002 -sävellyskilpailun.

Micke Bjorklof diskografia:

Micke Bjorklof & Blue Strip –Colors Of Jealousy (Hokahey! Records)2023

Micke Bjorklof & Blue Strip – Whole ´Nutha Thang (RUF Records) 2021 – remastered

Micke & Lefty feat.Chef – Let The Fire Lead (Hokahey! Records)2020

Micke Bjorklof & Blue Strip – Twentyfive Live (Hokahey! Records)2018

Micke Bjorklof & Blue Strip – Ain’t Bad Yet (Hokahey! Records)2015

Micke Bjorklof & Blue Strip – After The Flood (Blues Boulevard) 2013

Micke & Lefty feat.Chef – Up The Wall (Hokahey! Records) 2010

Micke Björklöf & Blue Strip – Whole ´Nutha Thang (Bluelight Records)2007

Micke & Lefty – Big Bag (Bluelight Records)2004

Micke Björklöf & Blue Strip – Three Times Seven Is… (Bluelight Records)2002

Micke Björklöf & Blue Strip – Swamp Baby (Bluelight Records)1999

Micke Björklöf & Blue Strip – From Four Until Late (Stripped Music)1997